Vappu, tuo työntekijöiden juhla, meni rauhallisesti leväten aattona, ja stressisuoni ohimolla sykkien keskiviikkona, bongikone raksutti jatkuvasti ja tauot minimoitiin munkki suussa söhräämiseen. perjantaina, eikun siis tiistaina, istuttiin alkuilta kotona ihan kahdestaan, juotiin tyttömäisesti appelsiini-mimosoja (skumppaa ja mehua) ja syötiin omalla reseptillä tehtyjä skageneita jotka kuuluivat myös allekirjoittaneen joulupöytään. ihan autenttisia leipäsiä nämä eivät ole, sillä creme fraiche maistuu omaan suuhun hirveälle, keskustan sokkarilla ei jaksettu jonotella joten lähikaupasta otettiin mitä saatiin.
Saaristolaisleipää (ei ollut kaupassa, otettiin jälkiuunia)
½sitruunan mehu (unohtui)
tilliä
1 pss (sulatettuja) katkarapuja (otettiin isoin pussi)
2 punasipulia
2 keitettyä kananmunaa
4 dl majoneesia
rouhittua rosé- ja mustapippuria
1. Valmista majoneesi, tai vaihtoehtoisesti ota suoraan purkista, parempaa toki itsetehty. Vatkaa sekaan pippurirouheet ja silputtu kourallinen tilliä.
2. silppua punasipulit ja murusta kananmunat lisää ne massaan.
3. pienennä (ronskilla kädellä) katkaravut ja kippaa vielä massan sekaan.
4. Tässä vaiheessa mukaan lisäisin sitruunanmehun, mutta nyt unohtui.
5. Anna tekeytyä kylmässä miel. yön yli, mutta passaa se ihan suoriltaankin.
6. Paahda palanen leipää.
7. Kasaa leivälle sellainen kukkurallinen skagenia että se on pakko syödä välittömästi. Koristele vaikka tillillä?
8. Istu alas ja ole tyytyväinen siihen mitä sinulla on.
Näillä eväillä ei tiistaina katsottukaan tv:tä, vaan pelattiinkin seurapelejä. Jälkkärinä kaapissa odotti Fazerin uusin Fazerina-Kismet. Uusin karkkisuosikkini ! ei herramunjee miten hyvää!
Oliko hyvä vappu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti