29.2.2012

siivouspäivän broilerilaatikko.

Juhlistaakseni hiihtolomani työtöntä lomapäivää, päätettiin avokin ja kaverin kanssa käydä testaamassa tulevan työharjoittelupaikan lounas, sitten yllätysshoppaamassa meikälle elämäni ensimmäinen hiustenkuivaaja, ja sitten vielä kirpparilta ikean verhot, kelpo päivä ! vahingossa alkosta myös maailman sympaattisin viinipullo.
kotona siivottiin sitten alkukevät siivous ja väsynyt savolainen päätti iltasella ennen mastercheffia vääntää vielä ihan omasta päästä keksityn broileripekoni-laatikon !


450g marinoimattomia broisku-fileitä
(chilirouhetta, maustepippuria, mustapippuria)
2 isoa sipulia
1 paketti amerikan pekonia
3 valkosipulia
n. 4dl pennepastaa
juustoraastetta
munamaito:
4dl ruokakermaa
2dl vettä
3 munaa
(currya, paprikajauhetta, valkopippuria, mustapippuria)

Ruskista broiskut öljyssä, mausteiden ja sipuleiden kera. Kumoa ne valmiiksi jo uunivuokaan, paista samalla pannulla viipaloidut pekonit ja silputut valkosipulit ja lisää vuokaan. Keitä pasta. Valmista munamaito. Valuta makaronit ja sekoita kaikki ainekset vuoassa. kuorruta juustoraasteella. Paista 200'asteisessa uunissa 25-30minuuttia. Juo seurana hyvää viiniä ja tv:ssä kokkiohjelma. Jälkiruoaksi valmispashaa ja kevyt tyttökomedia.

26.2.2012

väsyneen savolaisen kanahässäkkä

... savolaisuutta tässä ei ole muutoin kuin kokin korvien välissä.

huom: kuvan kissa ei sisälly ruoka-annokseen, karvoja oli kyllä niin kauhassa kuin kattilassakin. kiitos pulla !

tätä kanasotkut meidän perheen ruokapöydästä löytyy usein, osittain syynä on allekirjoittaneen kiireisyys ja osittain se että vieteristä on veto aika loppu siinä illalla puoli kahdentoista maissa... mutta se ei vaikuta tämän ruoan maukkauteen millään tapaa. meiltä löytyy tarvittavia aineksia aina kaapista, joten voisko tätä kutsua pappilan hätävaraksi ?

huom: mausteiden määrät oman maun mukaan!
400g marinoimatonta broilerin suikaletta
valkosipulia
inkivääritahnaa
sambal oelekia
sitruunan mehu
sipulia
hunajaa

lisäke: riisi

Ruskista broiskut pannulla yhdessä inkiväärin kanssa,lisää sitten sipuli, pieneksi silputtu valkosipuli sekä sitruunanmehu. lisää haluamasi määrä sambal oelekia ja hunajaa lopuksi. maista ja korjaa maku.

tarjoile voilla maustetun riisin kera, ruokajuomaksi jääteetä ja taustamusiikkina terra nova katsomo.fi:stä !

ja tähän kaikkeen aikaa kuluu max. 20min :) helppoa ja superhyvää. 

15.2.2012

elossa, menossa.

Paljon on tapahtunut viimeisen elonmerkin jälkeen. Saulista on tullut presidentti, koulussa on suoritettu ensiapupassi, on opeteltu fileoimaan kalaa (eka kerta katastrofi, toinen melkein vettä vain), on opiskeltu lihan sidontaa autenttisen italiaslaiskokin avustuksella, on seilattu tukholmaan päiväksi, syöty buffetissa ähkyt ja nolattu itsensä alacartessa...

työt + koulu imee ihmisestä kiitettävästi mehut, joten eineslinjalla on menty aika pitkälti viimeaikoina ...

opetettiin ranskalaisille lohen fileointia.

hunajabalsamico-paprikat, uus suosikki...

jälkkärikilpailun voittaja ylimpänä.

näiden tekoon meni n. 6h

keittiön tervehdys: miniblini. superherkku.

lohta sahramikastikkeessa ja muuta mukavaa.

tukholmasta kotia kohti, tässä vaiheessa viinipullo oli tintattu...