Meikäläisen avoliiton aikana, on allekirjoittanut ollut vastaanottavana osapuolena ruoanlaitossa siten, että määrä on laskettavissa yhden käden sormilla, ihan oikeasti. Kokkaan itse jo lähinnä siksi, että olen turhan obsessiivinen sen suhteen, mitä ruokaan on laitettu ja miten se on valmistettu. Joskus olen kuitenkin ollut niin loppuunpalanut, ettei ruoanlaitosta vaan ole tullut mitään. Nyt kun teen tämän viikon pelkkää 16-23 vuoroa ja herään siinä 14 aikoihin, on tulevan rakennusinsinöörin pakko ottaa soppakauha kauniiseen käteen, ja kokkailla tulevalle kokille. Pääsin niskan päälle kuitenkin menun valinnassa, jo siinäkin mielessä että maksoin ruoat, mutta annoin myös tarkat ohjeet maustemäärien uusimisesta.
Cannellonit tehtiin Turkkilaisten Börekien lihatäyte-ohjeella, joka löytyy täältä ! Ohjeistin tuplaamaan ohjeen, mutta sokerin ja suolan kanssa triplaamaan. Kikka pohjautuu entisen kouluni tunnilla sattuneeseen möhläykseen, joka maistuikin varsin makoisalle ! Lähikauppa ei tarjonnu valmiita cannelloni-tuubeja, joten sormistaan näppärä, kaksmetrinen avopuolisoni tekaisi putkilot lasagnelevyistä, hienosti Olli.
![]() |
| Näyttää muuten ihan lasagnelle :--D |
Eli näihin perjantai-illan pelastajiin tarvitset:
600g nautasikaa
2 isoa sipulia
2 valkosipulin kynttä
2 rkl ruokaöljyä
1,5dl silputtua persiljaa
1 rkl sitruunamehua
3 tl chilitahnaa
3 tl paprikajauhetta
3 tl sokeria
1,5 tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 kananmunaa
(Salsaa löystämään)
Päälle; juustoraastetta, pirusti.
Lasagnelevyjä / Cannelloni-putkia
Keitä levyjä/putkia n. 8min, saa jäädä al-denteksi.Huuhtele kylmässä vedessä.
Silppua valkosipuli ja valkosipuli, kuullota. Lisää, ja ruskista jauheliha. Lisää kaikki täytteet, poislukien munat. Jäähdytä (tämä siksi, ettei kananmuna kypsyisi kuumassa täytteessä). Kuumenna uuni 225*c asteeseen. Sekoita jäähtyneeseen täytteeseen nyt, ne paljot puhutut kananmunat. Survo joko käsin tai lusikalla massaa putkien sisään, mikäli teit lasagne-levyillä rullaa ne vain sormin 2cm läpimitaltaan putkiloiksi ja pidä kiinni, ja survo yhdellä kädellä massaa sisään. Asettele sirosti vuokaan, ripottele juustoa päälle, ja sujauta 20minuutiksi uuniin.
Insinööri silppusi neitimäisesti päälle vielä hieman persiljaa ja itse nautin ateriani sinebrychoffin uutuuden, kuivan lonkeron kanssa. Kuulostaa hullulle, mutta maistuu oikealle, ginipohjaiselle lonkerolle. Suosittelen !
Kiitokset vielä wnb-insinöörille, tekisit mulle ruokaa useammin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti