Aikaisemmin jo mainitsinkin että tauti kaatoi sängyn pohjalle, meikäläisen ja yhden työkaverin. Päätettiin sitten pistää sairaslomalaiset hynttyyt yhteen ja juhlia vuoden vaihtumista meillä! Mun tehtäväks jäi leivonta koska toiselta puolelta kaupunki (... keskustaa...) on nihkeää lähteä jalkapelillä mitään kiikuttamaan, näin ollen vaihdoin perinteeksi muuttuneen pitsan piirakkaan, jo senkin takia etten viitsinyt ruveta hiivalla sähläämään. Ruisjauhot tuovat tähän, takuuvarmasti maistuvaan piirakkaan tiettyä rouheutta, olematta kuitenkaan liian kuivakkaa. Tämä sopii niin arki-iltaan kuin vähän hienompiinkin tilaisuuksiin, voisin tarjota tätä omissa valmistujaisissanikin !
![]() | ||
| tältä näytettiin ennen uuniin menoa! |
Rukiinen mozzarella-tomaattipiirakka!
Pohja:
1,75 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
150 g margariinia
1,5 dl juustoraastetta
1 dl vettä+tilkka öljyä.
Täyte:
pestoa
250 g mozzarellaa
½ pkt kirsikkatomaatteja
basilikaa
juustoraastetta
mustapippuria
oliiviöljyä
balsamicoa
Nypi jauhot ja juustoraaste margariinin joukkoon, lisää neste ja sekoita. Painele voideltuun piirakkavuokaan.
Sivele pohja pestolla, kuin pizzaa tekisit, viipaloi sitten päälle mozzarella ja kirsikkatomaatit, mausta pippurilla. Heittele päälle basilikanlehdet ja roiskuttele balsamicoa ja oliiviöljyä päälle makusi mukaan. Lopuksi vielä hieman juustoa.
Anna paistua uunin keskitasolla 200*asteessa 15min, sitten 100*asteessa vielä 5-10min kunnes juusto on värjäytynyt kauniin kullanruskeaksi. (itse pidin pidempään koska karsinogeeninen juusto on henk.koht suosikkini...)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti